Kauneuskeskus Kalla tarjoaa monipuoliset kauneudenhoitopalvelut tunnelmallisessa ja
rauhallisessa hoitoympäristössä Pieksämäen keskustassa. Hoitolassa teitä palvelee
SKY-kosmetologi Emma Kalla. "Olen valmistunut v. 2007, ja tehnyt sen jälkeen töitä
kahdessa eri kauneushoitolassa sekä puolen vuoden opettajan sijaisuuden
ammattikoululla. Työvuosista olen pitänyt taukoa kahden äitiysloman verran ja
nuorimmaisen poikani jälkeen oli ihanaa jatkaa työntekoa omassa yrityksessä."
T:mi Nenna Piippo on toiminut tiloissamme vuokratuolilla kesäkuusta 2017 alkaen.
Nennalle ajanvaraukset onnistuvat samasta hoitolan puhelinnumerosta sekä
ajanvarauskalenterin kautta.

Perushoitojen lisäksi valikoimiin kuuluvat myös
ripsienpidennykset, aroma- ja kuumakivihieronnat sekä erilaiset hemmottelupaketit.
Hoidoissa meillä on käytössä kolme eri ihonhoitosarjaa; luonnonkosmetiikkasarjat
Eminence sekä Ekopharma, joista jälkimmäinen on täysin suomalainen, sekä AHA- ja
PHA-happoihin perustuva Exuviance. Meikkeinä käytössämme on ranskalainen
luonnonkosmetiikkasarja Boho.

Huomioithan, että yritän taata asiakkaalle mahdollisimman rauhallisen hoitoympäristön ja sen takia en välttämättä pysty aina vastamaan puhelimeen sen soidessa. Voit jättää
yhteystietosi puhelinvastaajaan niin otan yhteyttä heti, kun tilanne sallii. Myös
sähköpostilla ja tekstiviestillä voit ottaa yhteyttä.
Lämpimästi tervetuloa nauttimaan Sinun hetkestäsi.